TECH MATERIAL

Tekniikka

Teknilliset artikkelit käsittelevät aihepiirejä pääosin Fordin tiimoilta yleensä ja Torinosta erikseen.

Aiheet löytyvät pääasiassa kirjoittajan oman ajopelinsä rakentelun aikana dokumentoiduista työohjeista ja -kuvauksista, mutta mukana on myös teoreettisempaakin aineistoa sekä yleisluonteista dataa, taulukkotietoa yms..

Huomautettakoon tässä yhteydessä, että työohjeet ja -kuvaukset ovat lähinnä dokumentaatiota siitä, miten tekijä on itse nähnyt parhaaksi työt aikanaan tehdä. Lukemisessa ja soveltamisessa tulee käyttää tervettä järkeä ja soveltaa aineistoa käyttöönsä omien tarkoitustaan vastaaviksi tai ainakin nyt vähintään tietyn kriittisen otteen kautta.

Itse olen pyrkinyt tietynlaiseen perinpohjaisuuteen, joten useasta asiasta pääsee varmasti vähän vähemmilläkin töillä. Tulee myös muistaa, että käytössäni ovat olleet ne tyypilliset harrastajan perustyökalut, joten ammattimaisen korjaamon laitteilla tehtynä/teetettynä moni asia voisi olla helpompaa.

Toivon dokumentaatiosta joka tapauksessa olevan hyötyä lukijoilleni !

TORINON PELTITYÖT, OSA XIII: POHJAN MAALAUS

YLEISTÄ

Tämänkertaisessa dokumentissa keskitytään peltivalmiin auton pohjan maalaustöihin.  Varsinaisia maalaustöitä emme tässä käsittele, ne esitellään omassa sarjassa Auton maalaus.

TORINON PELTITYÖT, OSA XIII: POHJAN MAALAUS

Tähän kuten lähes kaikkiin muihinkin töihin onkin sitten aivan yhtä monta tapaa kuin on tekijöitäkin. Tehtaalta lähtiessään monissa aikakuden autoissa ei juuri massauksia ollut ja pohja oli viimeistelty samalla maalilla kuin muukin kori. Mikäli kyseessä olisi täydellinen entisöinti, pitäisi ensimmäisenä luonnollisesti ottaa selvää, kuinka pohja oli tehty tehtaalla, mutta omassa projektissani otan sen suhteen vapudet käyttää nykyaikaisia aineita ja menetelmiä (jaa...), omassa prioriteettijärjestyksessäni korroosionkesto ja kestävyys yleensä on ykkösenä, muita kriteereitä asiallinen ulkonäkö ja jonkinasteisen äänieristyksen toteutuminen. Kun kerran aion tehdä työn kunnolla, eikä kiirettä pidetä, muotoutui suunnitelmaksi seuraava:

  • Ensimmäinen kerros POR-15 Rust Preventive alusmaaliksi
  • Peltisaumojen kittaus Sikaflex-227:lla. Nopeasti kuivuva, valumaton, päällemaalattava ja hiottava tiivistysmassa. Ei sisällä silikonia, kestää säätä eikä syövytä. Täyttää ajoneuvovalmistajien OEM-standardit.
  • POR-15 RP:tä suositellaan aina vedettäväksi 2 kerrosta, joten se toinen laitetaan tässä vaiheessa.
  • Koska kuivunut POR on kova ja liukas alusta, suositellaan tehtäväksi seuraavasti: Laitetaan ohut huntu POR-15 Tie-coat Primeriä kun edellinen POR-15 RP kerros on kosketuskuiva, mutta hieman nihkeä. Odotellaan täyttä kuivamista ja laitetaan reilumpi kerros. Kuitenkin karhennus karhunkielellä saa aikaan myös riittävän ja taloudellisemman pinnankarheuden, joten käytin sitä.
  • Kiveniskumassa ruiskulla. Wurthin päällemaalattavaa, mustaa väriltään, tietenkin :-)
  • Kun kiveniskumassa on kuivanut, päälle 2 kerrosta POR-15 Chassiscoat Blackiä. Ensimmäisen kerroksen jälkeen odotetaan, että pinta on kuiva, mutta hieman nahkea ja levitetään toinen.

Edellä on kuvattu pohjapellin valmistelua tarkemmin, mainittakoon tässä vain, että POR-15 RP, joka toimii ankkurina, vaatii joko hiekkapuhalletun pinnan tai jos puhtaaseen ja sileään peltiin halutaan maalata, POR-15 Metal Ready -käsittelyn ensin.

POR-tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja ne voidaan levittää pensselillä, telalla tai ruiskulla. Itsesiloittavana pensselilläkin levitetty pinta silottuu todella hyväksi. Tosin laajoille ja kosmeettisille pinnoille on ehdottoman hyvä käyvä käyttää ruiskua, sillä pensselillä on helppo tehdä valumia... Edellämainituissa linkeissä on myös tuotteiden käyttöohjeet ja tuoteselosteet, olkaa hyvä... Suomessa POR-15 -tuotteita edustaa Mobitive ja tuotteiden mukana seuraa myös suomenkieliset käyttöohjeet. Hyvät ohjeet, tosin englanniksi, löytyy purkkien kyljestäkin.

Torinon pohjahan oli siis hiekkapuhallettu, joten kävin vain silmämääräisesti pohjan läpi, putsasin pyörivällä harjalla ruosteen alut pois ja lopuksi rasvanpoistoainekäsittely paikkoihin, joita olin sormeillut, tai edes epäilin jossain välissä sormeilleeni. Lopuksi painilmapuhalluksella irtonainen pöly pois ja ensimmäinen kerros POR-15 RP:tä pensselillä pintaan.

Alla galleriaa maalauskuvista sieltä täältä.  Kuvat aukeavat klikkaamalla isompaan kokoon.

Torinon pohja maalattu

Muutama kuva vastamaalatusta pohjasta. Väri on vielä suhteellisen kiiltävä, mutta mattaantuu kuivaessa.

Muutama kuva vastamaalatusta pohjasta. Väri on vielä suhteellisen kiiltävä, mutta mattaantuu kuivaessa.

Torinon pohja maalattu

Pohja

Pohja

Pohjan kittausta

Ensimmäisen POR-kerroksen jälkeen on vuorossa peltien saumaus tarkoitukseen sopivalla massalla.

Jokaiseen paikkaan, missä oli peltiä päällekkäin ja muutamaan muuhunkin kohtaan laitoin Sika-227:aa, joka on ajoneuvovalmistajien OEM-standardit täyttävä korintiivistysmassa, hiottavissa, päällemaalattavissa, silikoniton yms. yms. ja siis tehty juuri tähän tarkoitukseen.

Saumattua pohjaa

Kuvassa hieman käsiteltyä saumaa. Hommahan tapahtuu levittämällä puristimella saumamassaa sopiva "pötkö" saumaan ja se tasoitetaan parhaiten sormella ja tiskikäyttöä tömäkämmällä vesi-Fairy -seoksella. Jos halutaan siistit reunat, voi peltiin laittaa teipit saumattavan alueen molemmin puolin. Vinkkinä myöskin mainittakoon, että sen sormen päällä on hyvä olla esim. tuommoinen apteekista saatava. kumikäsine, Sika on sen verran kovasti tarttuvaa tavaraa, ettei se sormesta aivan helpolla irti lähde. Puutarhahanskat olisivat muuten hyvät, mutta niissä tuppaa olemaan kuvioitu sormiosa, joka ei ole hyväksi tässä.

Pohjakorvien saumaus

Saumamassalla käsitellään siis kaikki paikat, missä pellit ovat päällekkäin sekä esim. kuvan mukaiset rakenteet.

Saumamassalla käsitellään siis kaikki paikat, missä pellit ovat päällekkäin sekä esim. kuvan mukaiset rakenteet.

Torinon pohja maalattu

Saumausten jälkeen toinen kerros POR-15 RP:tä...

Saumausten jälkeen toinen kerros POR-15 RP:tä...

Pohja massattu

Karhunkielellä karhennuksen jälkeen pohjaan vedettiin 4 purkkia Wurthin mustaa päällemaalattavaa kiveniskumassaa ruiskulla...

Karhunkielellä karhennuksen jälkeen pohjaan vedettiin 4 purkkia Wurthin mustaa päällemaalattavaa kiveniskumassaa ruiskulla...

Hylysn pohjamaalaukset tehty

...ja pohjan kanssa askartelun päättikin sitten POR-15 Chassis Black, jota tuli röpömassan päälle kaksi kerrosta, samoin myös tulipeltiin.

Kuva ei ole sieltä parhaimmasta päästä, mutta sävy on oikein hyvä satiinin musta.

Seuraavassa osassa käsitellään kabiinin maalaustöitä.

«« Previous (Lisää peltitöitä) | Top | Next (Kabiinin maalaus) »»