TECH MATERIAL

Tekniikka

Teknilliset artikkelit käsittelevät aihepiirejä pääosin Fordin tiimoilta yleensä ja Torinosta erikseen.

Aiheet löytyvät pääasiassa kirjoittajan oman ajopelinsä rakentelun aikana dokumentoiduista työohjeista ja -kuvauksista, mutta mukana on myös teoreettisempaakin aineistoa sekä yleisluonteista dataa, taulukkotietoa yms..

Huomautettakoon tässä yhteydessä, että työohjeet ja -kuvaukset ovat lähinnä dokumentaatiota siitä, miten tekijä on itse nähnyt parhaaksi työt aikanaan tehdä. Lukemisessa ja soveltamisessa tulee käyttää tervettä järkeä ja soveltaa aineistoa käyttöönsä omien tarkoitustaan vastaaviksi tai ainakin nyt vähintään tietyn kriittisen otteen kautta.

Itse olen pyrkinyt tietynlaiseen perinpohjaisuuteen, joten useasta asiasta pääsee varmasti vähän vähemmilläkin töillä. Tulee myös muistaa, että käytössäni ovat olleet ne tyypilliset harrastajan perustyökalut, joten ammattimaisen korjaamon laitteilla tehtynä/teetettynä moni asia voisi olla helpompaa.

Toivon dokumentaatiosta joka tapauksessa olevan hyötyä lukijoilleni !

TORINON TUULETINAUKON KORJAUS

Usein kannattaa peltiosissa hyödyntää korjauksen sijasta vanhoista autoista saatavia varaosia. Tässä kuvasarjassa käsitellään lyhyesti monesta kohtaa puhkiruostuneen tuuletinmoottorin kiinnistyskohdan korvaaminen samanlaisella/ vastaavalla palalla, joka löytyi 5 vuotta uudemmasta Ford Rancherosta. Ei sinänsä mikään "hi-tec" -asia, mutta harrastusta aloittavalle tarjonnee sekin pientä perustietoa peltikorjauksissa.

Usein varaosa-autojen metsästys kannattaa. Ruostekin on siitä yksilöllinen, että vaikuttaa vähän joka laitteessa eri tavalla riippuen huollosta, käyttöolosuhteista yms. Se, mikä on yhdessä autossa melko toivottomassakin kunnossa, voi olla seuraavassa hyväkin.

Usein eri automerkeissä ja -malleissa on ne tyypillisimmät kohdat, jotka olosuhteista johtuen ovat alttiina kovimmalle ympäristörasitukselle. Eräs näistä paikoista on ilmastointilaitteella varustetussa vanhassa Fordissa tuulettimen kiinnistyskohta. Se kerää kosteutta, kuivaa, kerää taas kosteutta jne. sillä seurauksella, että usein jälki onkin sitten allaolevan kuvasarjan mukaista.

Varmin valinta on aina ottaa korjauspala toisesta saman vuosi- ja korimallin edustajasta, mutta usein autojen harvinaisuuden takia se ei ole mahdollista. Tällöin joudutaankin tekemään jonkin verran pohjatyötä. On selvitettävä eri vuosi- ja korimallien erot päätasolla ja haettava sieltä se potentiaalisten elintenluovuttajien joukko. Kun sopivia alkaa löytyä tarjolle, on tietenkin syytä vielä tarkemmin mittailla ja katsastella palan sopivuus tarkemmin. Jos valo on tässä vaiheessa edelleen vihreä, ryhdytään tuumasta toiseen, mutta vielä ennen lopullisia paikalleenhitsauksia on syytä kokeilla ratkaisun toimivuus sovittamalla paikkaan liittyvät osat paikalleen ikävien yllätysten välttämiseksi.

Esimerkkitapauksessa elintenluovuttajana toimi -79 Ranchero. Ilmastointijärjestelmä on hieman erilainen näissä -70 -luvun uudemmissa rungollisissa Fordeissa, toisaalta Ranchero, vaikka pick-up onkin, on tekniikaltaa lähes identtinen vastaavanikäisen Torinon kanssa, ainakin noin suunnilleen penkin selkänojan kohdalta eteenpäin. Ikäeroa oli 5 vuotta, joten jonkin verran joudutaan asioita varmistelemaan. Torinonkin valmistus loppui 1976...

Alla kuvasarjaa lyhyesti, klikkaamalla saat kuvat aukeamaan 640*480 kokoon.

Lämppärin aukko

Tutkailin tässä vaiheessa kojelaudan alla olevaa kaulustettua aukkoa, johon lämmityslaitteen puhallin liittyy. Kosteus oli tehnyt valmista aika hyvinkin. Leikkasin palan irti ja puhalsin saman tien silikaatilla nähdäkseni mitä löytyy...

Lämppärin aukko puhallettuna

...ja tälläistä löytyi. Kova homma korjata, haperoa oli muutakin kuin nuo kuvassa näkyvät reiät.

...ja tälläistä löytyi. Kova homma korjata, haperoa oli muutakin kuin nuo kuvassa näkyvät reiät.

Lämppärin aukon sovitus

...Rancherosta pelastettu puhallettu palikka sovitettuna koloonsa muutamalla hepillä. Tässä vaiheessa joutuu jonkin verran rälläkän kanssa sovittelemaan. Kun pala on paikallaan, käytin vielä puhallinmoottorin paikallaan varmistaakseni paikan sopivuuden.

Lämppärin aukko maalattuna

...saumat kitattuna ja maalattuna sisäpuolelta POR-15:lla ennen takaisin paikalleen hitsausta. Reunat maalaamatta, koska hitsatessa käryää kuitenkin. Saas nähdä, yltääkö millään ja mistään raosta käsin vielä saumat suojaamaan sisäpuolelta :-)

Lämppärin aukko hepattuna

... ja heppailtuna paikkaansa.

... ja heppailtuna paikkaansa.

Lämppärin aukko valmis

Lopuksi saumat sileäksi ja tietenkin alkuperäinen vasemmalla näkyvä lämmityslaitteen puhaltimen kiinnityspelti paikalleen ja peltityöt tältä kohtaa ovatkin valmiit.

Lopuksi saumat sileäksi ja tietenkin alkuperäinen vasemmalla näkyvä lämmityslaitteen puhaltimen kiinnityspelti paikalleen ja peltityöt tältä kohtaa ovatkin valmiit.

«« Previous | Top | Next »»