TECH MATERIAL

Tekniikka

 

Teknilliset artikkelit käsittelevät aihepiirejä pääosin Fordin tiimoilta yleensä ja Torinosta erikseen.

 

Aiheet löytyvät pääasiassa kirjoittajan oman ajopelinsä rakentelun aikana dokumentoiduista työohjeista ja -kuvauksista, mutta mukana on myös teoreettisempaakin aineistoa sekä yleisluonteista dataa, taulukkotietoa yms..

 

Huomautettakoon tässä yhteydessä, että työohjeet ja -kuvaukset ovat lähinnä dokumentaatiota siitä, miten tekijä on itse nähnyt parhaaksi työt aikanaan tehdä. Lukemisessa ja soveltamisessa tulee käyttää tervettä järkeä ja soveltaa aineistoa käyttöönsä omien tarkoitustaan vastaaviksi tai ainakin nyt vähintään tietyn kriittisen otteen kautta.

 

Itse olen pyrkinyt tietynlaiseen perinpohjaisuuteen, joten useasta asiasta pääsee varmasti vähän vähemmilläkin töillä. Tulee myös muistaa, että käytössäni ovat olleet ne tyypilliset harrastajan perustyökalut, joten ammattimaisen korjaamon laitteilla tehtynä/teetettynä moni asia voisi olla helpompaa.

 

Toivon dokumentaatiosta joka tapauksessa olevan hyötyä lukijoilleni !

 

TYÖMENETELMÄT - KORITINAUS

 

Tinaustarvikkeista

 

Itse välinepuoli ei kovin kummoinen eikä edes kallis ole. Hommaan tarvitaan lähinnä seuraavat:

Tina. Itse asiassa tina/lyijyseos. Myydään tankoina ja Beran Super LT on "se" merkki. Muitakin on, mutta sen verran yksimieliesti ammattilaiset ovat Beran kannalle olleet, etten edes muita ole testannut, vaan uskoin kerralla... Ostoskoriin siis Beran Super LT, hinta noin 5,50-6 euroa/ tanko tätä kirjoitellessa, halvemmallakin saattaa saada. Hinnat ovat muutamassa vuodessa kaksinkertaistuneet ja tulevaisuudessa on sekin uhka, että nämä aineet ympäristödirektiivien voimaantulon myötä poistuvat myynnistä. Turun suunnssa haen tinan ja pohjusteen VVO:lta (Auran Väri ja Varaosa), Motonetistakin saapi.

 

Juotospasta. Bera-Fix

 

Juotospasta

Kuvan purkissa tarkemmin katsottuna lukee joutopasta, mutta oikeasti kyseessä on kuitenkin juotospasta.

Kuvan purkissa tarkemmin katsottuna lukee joutopasta, mutta oikeasti kyseessä on kuitenkin juotospasta.

 

Toho. Siis kaasulämmitin.

 

Toho

Kätevä on kuvanmukainen Motonet/ Biltema malli, joskin muitakin lämmitystapoja voi käyttää. Jotkut kuulemma ovat käyttäneet tehokasta kuumailmapuhallintakin :-)

Kätevä on kuvanmukainen Motonet/ Biltema malli, joskin muitakin lämmitystapoja voi käyttää. Jotkut kuulemma ovat käyttäneet tehokasta kuumailmapuhallintakin :-)

 

Kaasuksi em. putiikeista 190 gramman purkki, joka ruuvataan kuvan siniseen pitimeen ja samalla venttiili työntyy purkin kannessa olevasta paikastaan läpi ja vehje on käyttökunnossa.

 

Itse toho taitaa maksaa reilun kympin, kaasusäiliöiden hinta riippuu ostopaikasta. Nuo normaalit huoltamoilla yms. myytävät siniset tuntuivat jostain syystä paremmilta ja vakaammin palavilta kuin nuo Bilteman oranssit hinnaltaan 1.35 eur/kpl. Liekö sitten vain tunne, onkohan sisällössä eroja ?

 

Lusa, levityslasta. Mitä nimeä sitten käytetäänkin.

 

Paistinlastalusa

Jotkut vuolevat omansa koivusta, omenapuusta tms. kovasta puusta ja tekevät ties mitä käyttöönottorituaaleja. Itse käytän ihan paistinlastaa ja sekin suoraan vaseliinipurkkiin ilman kummempia sisäänajoja. Yhteistä näille, että lusa käsitellään rasvassa ennen käyttöä, sen jälkeen ja sen aikana.

Jotkut vuolevat omansa koivusta, omenapuusta tms. kovasta puusta ja tekevät ties mitä käyttöönottorituaaleja. Itse käytän ihan paistinlastaa ja sekin suoraan vaseliinipurkkiin ilman kummempia sisäänajoja. Yhteistä näille, että lusa käsitellään rasvassa ennen käyttöä, sen jälkeen ja sen aikana.

 

Rasvana voi käyttää mehiläisvahaa, vaseliinia, öljyä, parafiinia jne. Itse käytän ihan vaseliinia. Sitä on yleensä aina saatavana ja on suht edullista. Ja toimii.

 

Ehkä niille, jotka tinaavat ammatikseen (tai lähes), voi sopivan lusan/rasvan yhdistelmä olla tärkeäkin asia, mutta harrastajalle kuten itse kaikilla edellämainituilla saa aikaiseksi sen, mitä tarvii. Joten turha uhrata liikaa vaivaa ja rahaa kamppeeseen, jota käytetään kerran tai harvoin.

 

Koriviila, höylä...

 

Koriviila.jpg

Koriviila

...tälle löytyy nimiä. "Virallinen" lienee tuo koriviila. Viilan keskellä olevasta ruuvista saadaan portaattomasti säädettyä viilaosan pyöreys koverasta tasaisen kautta kuperaan kohteen vaatimusten mukaisesti. Pohjassa oleva viilaosa on vaihdettavissa, joten "hantaakia" ei tarvitse investoida joka kerta uudestaan.

Itse vääntelen suurimmaksi osaksi ylimääräiset tinatkin 60-fiiberillä pois, paperilla hionnan loppupäässä. Käy nopeaammin ja tarkastikin, jos pyörivä kone kädessä pysyy.

 

 

Vanhojen USA-autojen koreista löytyy sieltä täältä merkistä, mallista ja aikakaudesta riippuen tinattuja tai messingillä juotettuja saumoja. Korjauksessa menetelmän ottivat käyttöön autoharrastajat ja kustomoijat suhteellisen aikaisin lähiinä siksi, että aikaiset pakkelit ja kitit olivat suhteellisen huonolaatuisia. Tämän päivän harrastajat käyttävät myös menetelmää usein korjauksia/ muutoksia tehdessään, koska pakkelointi ei vain ole "tosimiehen" menetelmä. No, vaikka nykyiset kitit ovat jo erittäin hyviä ja tinaus on ehkä kuitenkin jonkinlainen "jäänne" menneiltä ajoilta, sillä on menetelmänä hyvät puolensa. Onhan se metallia, muovailtavissa suhteellisen helposti ja kestää kosteutta ja aplikontiprosessinsa ansiosta tunkeutuu paremmin kohteisiinsa kuin kitti.

 

Tinausta on suotta mystifioitu ja tehty vaikeammaksi kuin se onkaan, muutaman perusasian hallinnan jälkeen se käy kyllä harrastajalta kuin harrastajalta.

 

Esimerkin omaisesti käymme läpi Torinon takatolppien ja katon välisen sauman tinauksen.

 

Klikkaamalla saat kuvat aukeamaan 640*480 kokoon.

Torinon kattosauma esillä

Torinon kattosauma kaivettu esiin

Ulkona ilman salamaa otetussa sinertävässä kuvassa onkin kohteemme, Torinon takatolpan ja katon välinen sauma. Tämä on tyypillinen rakenne ajoilta, jolloin ei vielä pystytty tekemään kilpailukykyisesti työkaluja isompien peltikokonaisuuksien kerralla stamppaamiseen, vaan esim. katto tehtiin erillisenä ja pistehitsattiin paikalleen tolppien nokkiin. Lienee toki silloisten autojen koollakin tekemistä asian kanssa...Torinossa ja useissa muissakin vastaavanrakenteisissa autoissa tämä on tyypillinen ongelmapaikka ja juuri siksi "kaivoinkin" sen varovasti esiin fiiberilaikalla. Pieniä pintasyöpymiä lukuunottamatta rakenne oli kunnossa ja samalla esiin tulivat tehtaalla tehdyt tinaukset, jotka Torinossa olivat tolpan etu- ja takareunoissa. Keskeltä saumaa ei oltu tinattu, vaan pohjatöissä se oli sitten pakkeloitu ennen maalausta. Ja tässä vaiheessa tuleekin ensimmäinen työvaihe: Koska tinapohjuste,"grundi", ei tartu likaiseen ja ruosteiseen pintaan, puhalsin sauman ympäristön huolelliseti ensin isolla pöntöllä kokonaan ja lopuksi vielä "Biltema-mallin" pikkukannulla kaikki syöpymät niin, että jäljellä oli vain puhdas metalli.

 

Tinattavan alueen mittaus

Ennen tinauspuuhiin ryhtymistä kannattaa hetki miettiä, mistä alueelta aikoo tinata. Tässä tapauksessa tutkailin teräsmitan reunalla uraa ja sen reunojen leveyttä. Tässä kohdassa reunojen paikan muistaa helposti, mutta jos tinattavan kohdan rajat ovat epämääräisemmät, voi ne merkata esim. ritspiikillä (piirrotin).

Ennen tinauspuuhiin ryhtymistä kannattaa hetki miettiä, mistä alueelta aikoo tinata. Tässä tapauksessa tutkailin teräsmitan reunalla uraa ja sen reunojen leveyttä. Tässä kohdassa reunojen paikan muistaa helposti, mutta jos tinattavan kohdan rajat ovat epämääräisemmät, voi ne merkata esim. ritspiikillä (piirrotin).

 

Puhalletun sauman tinneriputsaus

Tyypillisin suositeltava pinnankarheus tinaukselle on tuommoinen neekerintukka -karkeus, hiotaan pinta siis sellaiseksi. Koska tinauksessa puhtaus on a ja o, putsataan kutenkin ylimääräiset pois ennen kuin neekerintukka hieroo ne pintaan kiinni :-)

Tyypillisin suositeltava pinnankarheus tinaukselle on tuommoinen neekerintukka -karkeus, hiotaan pinta siis sellaiseksi. Koska tinauksessa puhtaus on a ja o, putsataan kutenkin ylimääräiset pois ennen kuin neekerintukka hieroo ne pintaan kiinni :-)

 

Sauman putsaus rassilla

Tämmöisistä saumoista poistelen vielä varmuuden vuoksi välistä löytyvät tiivistys- yms. aineiden jämät, kuvan mukainen hammaslääkärin työkalu on hommassa kätevä.

Tämmöisistä saumoista poistelen vielä varmuuden vuoksi välistä löytyvät tiivistys- yms. aineiden jämät, kuvan mukainen hammaslääkärin työkalu on hommassa kätevä.

 

Tinattavan sauman hionta

Nyt sitten päästäänkin hiomaan paikka nekerintukalla. Tinagrundi ei paljon tätä karheampaan tunnu tarttuvan. Jos olet piirrottanut paikan rajat, seuraa hionnassa niitä, hiontajälki taas ohjaa seuraavissa hommissa.

Nyt sitten päästäänkin hiomaan paikka nekerintukalla. Tinagrundi ei paljon tätä karheampaan tunnu tarttuvan. Jos olet piirrottanut paikan rajat, seuraa hionnassa niitä, hiontajälki taas ohjaa seuraavissa hommissa.

 

Tinattavan sauman putsaus

Sauman putsausta

...ja taas putsataan...

 

Tinapastan levitys

Tinapastan levitys

Sitten levitetäänkin itse tinapasta. Muista, että pitempään seisseen pastan raskaammat ainesosat ovat painuneet purkin pohjalle ja nesteet erottuneet pinnalle, joten purkki on huolella sekoitettava ennen käyttöä. Tähän ei yleensä mikään muovilusikka sitten riitäkään, tavaran ominaispaino ja viskositeetti ovat sitä luokkaa, että sekoitettaessa saa aika huolellisesti ja pitkään veivata vähän tuhdimmalla vehkeellä, esim. ruuvimeisselillä. Kun pääset levitysvaiheeseen, se tapahtuukin sitten tuollaisella lankkumaalarin otteella, reilusti vaan eikä ole ihan millintarkkaa. Pastan tarkoitus on muodostaa pohja, "grundi", johon varsinainen tina sitten saa tartuntapinnan, ilman sitä se ei pysy. Ja kuten todettu, ei tässä kannata säästellä. Kertapastaus/ lämmitys riittää yleensä pohjusteeksi, jos käytät pelkkää grundia esim. saumojen huokosten tukkimiseen ilman varsinaista tinaa, voi kokeilla vetää pohjustetta useammankin kerran. Itse tosin vedän suosiolla ohuen tinakerroksen tälläiseenkin paikkaan.

 

Tinapastan lämmitys

Pastan levityksen jälkeen sitä lämmitetään toholla, kunnes tumma pasta ensin vaalentuu ja sitten muuttuu kauniin tinanväriseksi, huomaat kyllä. Kun riittävä alue on lämmitetty, pyyhkäistään nukkaamattomalla rätillä pinnalle jääneet, kuvassa ruskeat juoksutteen osat pois, pyyhkäistään poispäin uudesta pastasta. Kannatta lämmitellä tuollaisia 10-15 sentin pätkiä, kerralla ei kannata kaikkia yrittää.

Seuraavissa kuvissa ei oikein varsinaisia työkuvia ole, koska ei kädet enää riittäneet kameran pitelemiseen... :-) Pastan levityksen jälkeen sitä lämmitetään toholla, kunnes tumma pasta ensin vaalentuu ja sitten muuttuu kauniin tinanväriseksi, huomaat kyllä. Kun riittävä alue on lämmitetty, pyyhkäistään nukkaamattomalla rätillä pinnalle jääneet, kuvassa ruskeat juoksutteen osat pois, pyyhkäistään poispäin uudesta pastasta. Kannatta lämmitellä tuollaisia 10-15 sentin pätkiä, kerralla ei kannata kaikkia yrittää.

 

Tina levitetty

Seuraavavaihe onkin sitten itse tinan levitys. Aloita lämmittämällä tinatangon päätä n. 2-3 sentin päästä tangon päästä, kunnes lämmitetty kohta alkaa taipua painovoiman vaikutuksesta. Sen jälkeen yritä murtaa lämmitetty palanen tangon päästä tinattavaan kohtaan. Tämä vaatii hiukkasen harjoittelua, sillä alussa tina tuppaa ikävästi aina putoilemaan pystypinnoista, joten ensimmäiset harjoitelmat kannattaakin tehdä vaakapinnalla.

 

Seuraava vaihe onkin sitten itse tinan levitys. Aloita lämmittämällä tinatangon päätä n. 2-3 sentin päästä tangon päästä, kunnes lämmitetty kohta alkaa taipua painovoiman vaikutuksesta. Sen jälkeen yritä murtaa lämmitetty palanen tangon päästä tinattavaan kohtaan. Tämä vaatii hiukkasen harjoittelua, sillä alussa tina tuppaa ikävästi aina putoilemaan pystypinnoista, joten ensimmäiset harjoitelmat kannattaakin tehdä vaakapinnalla. Tinaa laitetaan silmämääräisesti riittävästi, että haluttu täyttö saadaan aikaan. Itse täppäilen tinapalaset n. 10 sentin matkalle ja ryhdyn sitten levittelemään, jotkut täppävät koko sauman ensin ja alkavat sitten levitellä. Makuasia. Levittäminen tapahtuu tuolla kuuluisalla lusalla (kts. pikkuartikkeli oikealta palstalta) ja on periaatteessa ihan samanlaista kuin voin levittäminen leivälle tai kakun kuorrutus.

 

Käytännössä kuitenkin hommassa on vähän enemmän vaikeusasteita. Tina täytyy lämmittää siten, että se leviää halutulla tavalla, muttei sulahda, jolloin se juoksee yleensä vallattomasti lattialle. Koko ajan pitää siis käyttää tohoa lämmön säätelyyn. Toisella kädellä käytetään lusaa ja koko ajan on seurattava tinakerroksen muodostumista ja leviämistä varoen samalla polttamasta lusaansa hiileksi. Vaakapinnoille, etenkin jos tinaa tarvitaan suht paljon (miksiköhän ?...) voi laittaa isompia pätkiä ja pysty-/ lakipinnoille taas vähemmän, tosin sekin on vähän tinaajasta kiinni. Tinattavaa kohdetta kannattaa lämmittää myös jonkin verran, muttei liikaa, sillä silloin saat aikaan jo laitettujen nappien sulamisen ja valumisen. Rohkeasti vaan kokeilemaan, ei se mitään salatiedettä ole, hommaan pääsee äkkiä sisään, tosin vain harjoittelemalla. Lopputuloksen onkin sitten kuvan mukainen tinakerroksella päällystetty sauma. Itse laitan tinaa sen verran reilusti, että hionnan jälkeen sitä varmasti jää riittävästi kuoppapaikkoihin, jottei vastaan tule tilannetta jossa tinauksesta huolimatta pintaan jää monttuja. Tosin uudelleen lämmittämällä tinaa voi lisätä jälkeenkin päin. Tässä kuten myös alkuperäisessäkin tinauksessa pitää toki tina käyttää sen verran sulana, että pinnassa todellakin on homogeeninen kerros, eikä vain puoliksisulaneita kokkareita toistensa päällä...

 

Mikäli tinaat isommankin kokonaisuuden kerralla, vaatii se jo kärsivällisyyttä, etenkin jos aiot tinasta kasvattaa jonkinlaisia muotoja/täyttöjä. Ei kannata yrittää liikaa kerralla, sillä hätäily ei sovi tämän homman kanssa yhteen ollenkaan. Tinatanko on n. 5.50-6 euroa kappale ja se hupenee aika nopeasti. Kiireellä pysty-/lakipintaa yrittäessä siitä on iso osa lattialla.

 

Toinen mielenkiintoinen piirre liittyy tohon tai oikeammin kaasun ominaisuuksiin; kaasun virratessa säiliöstä se kylmenee aika reilusti, jolloin kaasun virtaus etenkin vajaalla säiliöllä heikkenee. Kun alkaa tuntua siltä, että kaasu on lopussa, pidä reilusti tauko ja anna purkin lämmitä, sen jälkeen sillä lämmittää taas pitkän pätkän. Kaasua on jäljellä niin kauan kuin ravistettaessa säiliöstä kuuluu loiskuntaa. Jos käytössä on tuollainen oikean sarakkeen pikkukuvassa oleva letkullinen toho, voi kannun ottaa esim. kainaloon ylösalaisin, jolloin kaasu ikään kuin valuu polttimeen.

 

Itse koen tämän vaiheen haitallisena; oma optimisäätöni edellyttää, että kaasua tulee sen verran reippaasti (liekki sen verran "kovalla"), että lämmöntuonti tinaan on sopivan nopeaa ja paikallista. Liekin säädössähän on mahdollisuuksia sen minkä ruuvi kiertyy, joten kukin hakee sen mieleisensä kokeilemalla. Ihan vasta-alkajalle suosittelen kuitenkin suht maltillista virtausta, ainakin alkuun.

 

Tinattu sauma puhdistetaan vedellä ja tinnerillä, juotospastasta siihen jää suolahappoa yms. ainesosia, jotka on syytä poistaa suht nopeasti, happo ja pelti on huono yhdistelmä... Myös lusasta jäänyt rasva, vaha, mitä sitten käytätkin, on syytä putsata pois.

 

Hiottu tinasauma

Tinattu sauma hiotaan joko fiiberillä tai koriviilalla (eli tinahöylä) tasan. Itse tosin tässä vaiheessa hioin vain enimmät pois, sillä hiontatöiden aika tulee koittamaan maalauspohjatöiden yhteydessä. Hionnassa kannattaa pitää asianmukaiset suojaimet yllään, mukaanlukien hengityssuoja. Raskasmetalleja ei ole syytä hengitellä itseensä...

Tinattu sauma hiotaan joko fiiberillä tai koriviilalla (eli tinahöylä) tasan. Itse tosin tässä vaiheessa hioin vain enimmät pois, sillä hiontatöiden aika tulee koittamaan maalauspohjatöiden yhteydessä. Hionnassa kannattaa pitää asianmukaiset suojaimet yllään, mukaanlukien hengityssuoja. Raskasmetalleja ei ole syytä hengitellä itseensä...

 

Vasen kynnyskotelo tinattu ja hiottu

Tässä kuitenkin malliksi toinen paikka, jonka jo suurimmaksi osaksi hioin. Tarkoitushan on saada aikaan kohteen muotoja tarkasti mukaileva pinta, jolloin pakkelointia ei tarvita. Jos kuitenkin homma tuntuu ylivoimaiselta, ei haittaa, ainahan siihen saa pakkelia päälle, mutta pitää se pakkelikin sitten saada tasaiseksi yhtä lailla...

Tässä kuitenkin malliksi toinen paikka, jonka jo suurimmaksi osaksi hioin. Tarkoitushan on saada aikaan kohteen muotoja tarkasti mukaileva pinta, jolloin pakkelointia ei tarvita. Jos kuitenkin homma tuntuu ylivoimaiselta, ei haittaa, ainahan siihen saa pakkelia päälle, mutta pitää se pakkelikin sitten saada tasaiseksi yhtä lailla...

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

«« Previous | Top | Next »»