TECH MATERIAL

Tekniikka

 

Teknilliset artikkelit käsittelevät aihepiirejä pääosin Fordin tiimoilta yleensä ja Torinosta erikseen.

 

Aiheet löytyvät pääasiassa kirjoittajan oman ajopelinsä rakentelun aikana dokumentoiduista työohjeista ja -kuvauksista, mutta mukana on myös teoreettisempaakin aineistoa sekä yleisluonteista dataa, taulukkotietoa yms..

 

Huomautettakoon tässä yhteydessä, että työohjeet ja -kuvaukset ovat lähinnä dokumentaatiota siitä, miten tekijä on itse nähnyt parhaaksi työt aikanaan tehdä. Lukemisessa ja soveltamisessa tulee käyttää tervettä järkeä ja soveltaa aineistoa käyttöönsä omien tarkoitustaan vastaaviksi tai ainakin nyt vähintään tietyn kriittisen otteen kautta.

 

Itse olen pyrkinyt tietynlaiseen perinpohjaisuuteen, joten useasta asiasta pääsee varmasti vähän vähemmilläkin töillä. Tulee myös muistaa, että käytössäni ovat olleet ne tyypilliset harrastajan perustyökalut, joten ammattimaisen korjaamon laitteilla tehtynä/teetettynä moni asia voisi olla helpompaa.

 

Toivon dokumentaatiosta joka tapauksessa olevan hyötyä lukijoilleni !

 

TORINON ETUSISÄLOKASUOJIEN KORJAUS

 

 

 

Usein kannattaa peltiosissa hyödyntää korjauksen sijasta vanhoista autoista saatavia varaosia. Tässä kuvasarjassa käsitellään lyhyesti monesta kohtaa puhkiruostuneiden sisälokasuojien korjaamista varaosista.

 

 

 

Vanhat sisälokasuojat massan alta esiin kaivettuani havaitsin niiden olevan niin toivottamassa kunnossa, ettei niistä saisi enää kuin järjettömällä työllä ehjät ja siistit. Samanlaiset löytyivätkin sitten, vaan eivät ihan ehjät nekään. Jouduinkin työstämän niitä jonkin verrankin.

 

Alla kuvasarjaa lyhyesti, klikkaamalla saat kuvat aukeamaan 640*480 kokoon.

Vanhat etusisälokarit

Kaivelin vanhat sisälokasuojat esiin massan alta vain huomatakseni, ettei niistä oikein enää saa mitään... Kuvassa ne näyttävät paremmilta kuin ovatkaan...

Kaivelin vanhat sisälokasuojat esiin massan alta vain huomatakseni, ettei niistä oikein enää saa mitään... Kuvassa ne näyttävät paremmilta kuin ovatkaan...

Uudet etusisälokarit

...joten hommasin tilalle toiset. Nämä olivatkin suhteellisen ehjät...

...joten hommasin tilalle toiset. Nämä olivatkin suhteellisen ehjät...

Oikean etusisälokarin leikkausviivat

...toisessa oli etukulma aika lailla hävinnyt. Puhalluksen jälkeen aloin suunnittelemaan leikkauslinjoja.

...toisessa oli etukulma aika lailla hävinnyt. Puhalluksen jälkeen aloin suunnittelemaan leikkauslinjoja.

Oikea etusisälokari leikattu

Pikkupaineilmakoneella 1 mm laikalla palaset pois...

Pikkupaineilmakoneella 1 mm laikalla palaset pois...

Oikean etusisälokarin paikkapala

Naputtelin pokkaukset taltalla peltiaihioon...

...ja paikkapalan tekoon. Naputtelin pokkaukset taltalla peltiaihioon. En käy tekniikkaa tässäsen tarkemmin läpi, tästä talttapokkaushommasta löytyy mielenkiintoista tarinaa osoitteessa http://www.vwrides.com/viewtopic.php?t=43 , jossa kaveri tekee melko isotkin peltihommat tällä tyylillä.

Oikean etusisälokarin paikkapala

Lisää naputtelua ja pala alkoi näyttää tältä. Riittää tässä vaiheessa, loput naputtelut tehdään heppausvaiheessa.

Lisää naputtelua ja pala alkoi näyttää tältä. Riittää tässä vaiheessa, loput naputtelut tehdään heppausvaiheessa.

Oikea sisälokari paikattu

...ja hitsaamalla kiinni.

...ja hitsaamalla kiinni.

Oikea etusisälokari paikattu

Samalla hitsasin umpeen suurimman osan lokasuojissa olevista reiistä. Tarpeelliset reiät porataan asennusvaiheessa.

Samalla hitsasin umpeen suurimman osan lokasuojissa olevista reiistä. Tarpeelliset reiät porataan asennusvaiheessa.

Molemmat etusisälokarit paikattu

Sama juttu toiselle lokarille...

Sama juttu toiselle lokarille...

Sisälokarit hiottu

Saumat hiottiin...

Saumat hiottiin...

Sisälokarit pakkeloitu

...kitattiin, kuvassa lokarit ennen pakkeleiden hiontaa...

...kitattiin, kuvassa lokarit ennen pakkeleiden hiontaa...

Vasen sisälokari maalattu

...ja lopuksi POR-15 kahteen kertaan päälle.

...ja lopuksi POR-15 kahteen kertaan päälle.

Sisälokarit maalattu

Sama kumallekin. Kuvassa maali jo kuivanut. Viimeistely myöhemmin POR-15 Chassis Blackillä.

Sama kumallekin. Kuvassa maali jo kuivanut. Viimeistely myöhemmin POR-15 Chassis Blackillä.


 

 

 

«« Previous | Top | Next »»