TECH MATERIAL

Tekniikka

 

Teknilliset artikkelit käsittelevät aihepiirejä pääosin Fordin tiimoilta yleensä ja Torinosta erikseen.

 

Aiheet löytyvät pääasiassa kirjoittajan oman ajopelinsä rakentelun aikana dokumentoiduista työohjeista ja -kuvauksista, mutta mukana on myös teoreettisempaakin aineistoa sekä yleisluonteista dataa, taulukkotietoa yms..

 

Huomautettakoon tässä yhteydessä, että työohjeet ja -kuvaukset ovat lähinnä dokumentaatiota siitä, miten tekijä on itse nähnyt parhaaksi työt aikanaan tehdä. Lukemisessa ja soveltamisessa tulee käyttää tervettä järkeä ja soveltaa aineistoa käyttöönsä omien tarkoitustaan vastaaviksi tai ainakin nyt vähintään tietyn kriittisen otteen kautta.

 

Itse olen pyrkinyt tietynlaiseen perinpohjaisuuteen, joten useasta asiasta pääsee varmasti vähän vähemmilläkin töillä. Tulee myös muistaa, että käytössäni ovat olleet ne tyypilliset harrastajan perustyökalut, joten ammattimaisen korjaamon laitteilla tehtynä/teetettynä moni asia voisi olla helpompaa.

 

Toivon dokumentaatiosta joka tapauksessa olevan hyötyä lukijoilleni !

 

TORINON MAALAUSTYÖT, OSA V: EPOKSI

YLEISTÄ

 

 

 

Edellisessä peltitöitä koskevassa sivusarjassa käytiin kohtuullisen yksityiskohtaisesti läpi Torinon peltitöitä ja näitä vähän "toissijaisempia" (onko sellaisia ? :-)) maalaustöitä kuten pohjan ja kabiinin sisäosien maalaus pohjatöineen. Auton ulkopuolen maalaus on aihe, joka jatkuvasti kiinnostaa harrastajia eikä juuri mistään muusta aiheesta  löydä niin paljon keskustelua ja vieläpä aivan vastakkaisilla, usein suurellakin pieteetillä heitetyillä mielipiteillä ryyditettyinä.

 

Maaleja ja maalaukseen liittyviä valmisteita sekä työkaluja on paljon ja usein ominaisuuksiltaan hyvinkin erilaisia. Työmenetelmiä ei ole aivan yhtä paljon, mutta kuitenkin ihan riittävästi siihen, että ihan "tarkkaa" tietoa ei juuri löydy, mutta erilaisia tapoja, uskomuksia, tottumuksia jne. liikkuu paljonkin... Kuvaavaa on, että joiltakin laadukkaiden ja yleisten maalimerkkien virallisilta myyjiltäkään eikä edes valmistajalta löydy tarkkaa tietoa tuotteiden maalausjärjestelmistä ja työohjeista.

 

Yleensä maalaus on operaatio, jonka harrastaja teettää asiansa osaavassa maalaamossa, joskin osa tekee tämänkin itse. Maalauksen pohjatyöt useampi tekee, tai ainakin pyrkii tekemään itse, vaikka tämä itse asiassa on lopputuloksen kannalta ehkä kriittisempikin vaihe kuin itse maalaus, "ruiskutus".

 

Maalauksen laajuus myös vaihtelee pienistä paikkamaalauksesta ylimaalaukseen ja aivan täydelliseen puhtaalta pelliltä saakka rakennettuun entisöintimaalaukseen.

 

Mikäli asiasta ei ole kokemusta, selvitettävää on paljon ja sitä vaikeuttaa vielä monella harrastefoorumilla nähtävä "kädenvääntö", jossa yhden sanottua jonkin asian toinen kumoaa sen heti täysin paikkansa pitämättömänä. Tietoa kuitenkin löytyy erittäin hajallaan netistä, joistakin kirjoista, foorumeista (varauksella) sekä tietenkin tunnetuilta maalareilta, jotka luonnollisesti eivät monessa asiassa yhtä mieltä olekaan.

 

Tässä artikkelissa kerrotaan oman Ford Torinoni maalauksesta tarinan täydentyessä pikkuhiljaa työn edetessä. En ala esittelemään alan teoriaa, maalilaatuja jne., sillä en ole alan ammattilainen. Sen sijaan pyrin artikkelissa kyllä valottamaan taustoja sille, miksi ja miten mikäkin ratkaisu on tehty. Aineita, tapoja ja menetelmiä on useita, tässä prosessi mihin itse päädyin.

 

 


 

 

 

EPOKSI

 

 

 

Kun kitit on laitettu ja hiottu, vedetään päälle epoksikerros. Tämän vaiheen jättää moni tekemättä ja siirtyy esim suoraan hiontaväriin. Tosin kerros epoksia, paitsi että toimii myös ikään kuin hiontavärinä itsekin, myös suojaa alla olevaa tavaraa huomattavasti hiontaväriä paremmin.

 

Alla kuvia toimenpiteistä. Klikkaamalla saat aukeamaan 640*480 kokoon.

Korin pohjatyö 16

Kittauksen ja hionnan jälkeen päälle vedetään epoksikerros. Tässä vaiheessa pellit ovat jo erittäinkin suorat, mutta jatkossa päälle vedetään vielä hiontavärikin siinä vaiheessa kun pellit ovat kiinni autossa. Kuvassa ovet

Kittauksen ja hionnan jälkeen päälle vedetään epoksikerros. Tässä vaiheessa pellit ovat jo erittäinkin suorat, mutta jatkossa päälle vedetään vielä hiontavärikin siinä vaiheessa kun pellit ovat kiinni autossa. Kuvassa ovet

 

Korin pohjatyö 17

...lokasuojat...

...lokasuojat...

 

Korin pohjatyö 18

Keulapala ja hiekkapelti työn alla...

Keulapala ja hiekkapelti työn alla...

 

Korin pohjatyö 19

...samoin peräluukku.

...samoin peräluukku.

 

Epoksoidut pellit kuivamassa

Epoksoituja peltejä kuivamassa

Epoksoituja peltejä kuivamassa

 

Korin pohjatyö 24

Jos maalauksen jälkeen löytyy vielä koloja/ monttuja tms. kitataan uudelleen epoksin päälle ja vedetään epoksi uudelleen sen päälle... Simple ? Esimerkkinä tämä lokasuoja, jota täydenneltiin vielä korin maalauksen yhteydessä.

Jos maalauksen jälkeen löytyy vielä koloja/ monttuja tms. kitataan uudelleen epoksin päälle ja vedetään epoksi uudelleen sen päälle... Simple ? Esimerkkinä tämä lokasuoja, jota täydenneltiin vielä korin maalauksen yhteydessä.

 

Korin pohjatyö 20

Korin maalaus käynnissä kittauksen jälkeen

Korin maalaus käynnissä kittauksen jälkeen

 

Korin pohjatyö 21

Vasen kylki juuri epoksoituna...

Vasen kylki juuri epoksoituna...

 

Korin pohjatyö 22

...samoin oikea...

...samoin oikea...

 

Korin pohjatyö 23

...vasen tarkemmin...

...vasen tarkemmin...

 

Torino epoksissa

Näkymä perästä päin. Tuli aika hyvä, menisi monelle jo tälläisenään (jos väri kelpaa :-), mutta päällehän tulee vielä hiomavärit hiontoineen ennen varsinaista pintaväriä. Tätä epoksiakin hiotaan vielä tasaisemmaksi. Jos silmää ja kädentarkkuutta piisaa, tullee varmaan ihan kohtalainen. koska on jo tässä vaiheessa varsin suora :-)

Näkymä perästä päin. Tuli aika hyvä, menisi monelle jo tälläisenään (jos väri kelpaa :-), mutta päällehän tulee vielä hiomavärit hiontoineen ennen varsinaista pintaväriä. Tätä epoksiakin hiotaan vielä tasaisemmaksi. Jos silmää ja kädentarkkuutta piisaa, tullee varmaan ihan kohtalainen. koska on jo tässä vaiheessa varsin suora :-)

 


 

 

 

«« Previous (Maalaus IV, Kittaus ja hionta)| Top | Next (Maalaus VI, Välihionta I) »»