TECH MATERIAL

Tekniikka

 

Teknilliset artikkelit käsittelevät aihepiirejä pääosin Fordin tiimoilta yleensä ja Torinosta erikseen.

 

Aiheet löytyvät pääasiassa kirjoittajan oman ajopelinsä rakentelun aikana dokumentoiduista työohjeista ja -kuvauksista, mutta mukana on myös teoreettisempaakin aineistoa sekä yleisluonteista dataa, taulukkotietoa yms..

 

Huomautettakoon tässä yhteydessä, että työohjeet ja -kuvaukset ovat lähinnä dokumentaatiota siitä, miten tekijä on itse nähnyt parhaaksi työt aikanaan tehdä. Lukemisessa ja soveltamisessa tulee käyttää tervettä järkeä ja soveltaa aineistoa käyttöönsä omien tarkoitustaan vastaaviksi tai ainakin nyt vähintään tietyn kriittisen otteen kautta.

 

Itse olen pyrkinyt tietynlaiseen perinpohjaisuuteen, joten useasta asiasta pääsee varmasti vähän vähemmilläkin töillä. Tulee myös muistaa, että käytössäni ovat olleet ne tyypilliset harrastajan perustyökalut, joten ammattimaisen korjaamon laitteilla tehtynä/teetettynä moni asia voisi olla helpompaa.

 

Toivon dokumentaatiosta joka tapauksessa olevan hyötyä lukijoilleni !

 

TORINON MAALAUSTYÖT, OSA II: HIONNAT

YLEISTÄ

 

 

 

Edellisessä peltitöitä koskevassa sivusarjassa käytiin kohtuullisen yksityiskohtaisesti läpi Torinon peltitöitä ja näitä vähän "toissijaisempia" (onko sellaisia ? :-)) maalaustöitä kuten pohjan ja kabiinin sisäosien maalaus pohjatöineen. Auton ulkopuolen maalaus on aihe, joka jatkuvasti kiinnostaa harrastajia eikä juuri mistään muusta aiheesta  löydä niin paljon keskustelua ja vieläpä aivan vastakkaisilla, usein suurellakin pieteetillä heitetyillä mielipiteillä ryyditettyinä.

 

Maaleja ja maalaukseen liittyviä valmisteita sekä työkaluja on paljon ja usein ominaisuuksiltaan hyvinkin erilaisia. Työmenetelmiä ei ole aivan yhtä paljon, mutta kuitenkin ihan riittävästi siihen, että ihan "tarkkaa" tietoa ei juuri löydy, mutta erilaisia tapoja, uskomuksia, tottumuksia jne. liikkuu paljonkin... Kuvaavaa on, että joiltakin laadukkaiden ja yleisten maalimerkkien virallisilta myyjiltäkään eikä edes valmistajalta löydy tarkkaa tietoa tuotteiden maalausjärjestelmistä ja työohjeista.

 

Yleensä maalaus on operaatio, jonka harrastaja teettää asiansa osaavassa maalaamossa, joskin osa tekee tämänkin itse. Maalauksen pohjatyöt useampi tekee, tai ainakin pyrkii tekemään itse, vaikka tämä itse asiassa on lopputuloksen kannalta ehkä kriittisempikin vaihe kuin itse maalaus, "ruiskutus".

 

Maalauksen laajuus myös vaihtelee pienistä paikkamaalauksesta ylimaalaukseen ja aivan täydelliseen puhtaalta pelliltä saakka rakennettuun entisöintimaalaukseen.

 

Mikäli asiasta ei ole kokemusta, selvitettävää on paljon ja sitä vaikeuttaa vielä monella harrastefoorumilla nähtävä "kädenvääntö", jossa yhden sanottua jonkin asian toinen kumoaa sen heti täysin paikkansa pitämättömänä. Tietoa kuitenkin löytyy erittäin hajallaan netistä, joistakin kirjoista, foorumeista (varauksella) sekä tietenkin tunnetuilta maalareilta, jotka luonnollisesti eivät monessa asiassa yhtä mieltä olekaan.

 

Tässä artikkelissa kerrotaan oman Ford Torinoni maalauksesta tarinan täydentyessä pikkuhiljaa työn edetessä. En ala esittelemään alan teoriaa, maalilaatuja jne., sillä en ole alan ammattilainen. Sen sijaan pyrin artikkelissa kyllä valottamaan taustoja sille, miksi ja miten mikäkin ratkaisu on tehty. Aineita, tapoja ja menetelmiä on useita, tässä prosessi mihin itse päädyin.

 

 

 

 

 

 


 

 

 

PELLILLE HIONTA

 

 

 

Edellisessä peltitöitä käsittelevässä artikkelisarjassa auton pohja ja muut vastaavat kyseeseen tulevat paikat hiekkapuhallettiin puhtaaksi. Valitettavasti, vaikka tietysti nopea keino onkin, menetelmä ei käy pintapelleille, miljoonat pienet hiekkavasarat venyttävät pellit. Vanha maali on siis poistettava muilla keinoin, kuten hiomalla.

 

Pellillehän auto saadaan hiottua taas hyvinkin monella työkalulla ja -menetelmällä. Se, mikä/mitkä valitaan, riippuukin aika tavalla olosuhteista. Jos auto on lämpimässä paikassa, jossa saa sotkea mielin määrin, voikin aika vapaasti käyttää mitä haluaa. Myös kukkaro antaa rajoituksia; pähkinänkuori- ja hiilihappojääpuhallus ei ole ihan joka pojan ulottuvilla, vaikka hyviä menetelmiä ovatkin.

 

Näitä tavallisesti käytettyjä voisi olla esim.

 

- Hiomakoneella pinta rikki ja maalinpoistoainekäsittely. Suosittelen Solmaster MP-maalinpoistoa, joka on kemiallisesti hyvinkin lähellä samaa kuin paljon käytety ja kehuttu Nitromors. Tällä menetelmällä saat kyllä maalia kerroksittain pois ja sotket varmasti.... Jos lähettyvillä on jotain, mikä ei pidä happoroiskeista, unohda. Pakkeliin tämä ei myöskään pure. Maalit kaavitaan lastalla pois pellille asti ja lopuksi ajetaan neekerintukalla rippeet.

 

- Pelkkä hionta. Pakkelikohdat esim. 80 fiiberillä pois lähes peltiin saakka. Ei haitanne, vaikkaa saat muutaman naarmunkin aikaiseksi, jos kohdassa on pakkelia, siihen tulee sitä todennäköisesti uudelleen... Muuten koko maalikerros neekerintukalla pois. Pöllyää melkoisesti, joten ulkohommiksi menee, jos ei halua sisällä pölyä joka paikkaan. Itse teen tällä tavalla, tuo maalinpoistoainesotkeminen ei oikein käy... Jotkut hiovat esim. 60 paperilla epäkeskolla, mutta voin sanoa, että kiire ei saa olla.... Neekerintukalla sen sijaan tulee suhteellisen joutuisasti. Kokeilemaan vain, niin löytää sen omansa...

 

Ennen hiontoja kannattaa vanha maalipinta pestä huolellisesti pesuaineen kanssa ja sen päälle vielä esim. tinnerillä, jottei turhaan tule hierottua vanhoja vahoja yms. sotkuja metallipintaan.

Tässä tapauksessa maalit poistettiin "neekerintukka" -laikalla ja lopuksi ajettiin epäkeskokoneella ja 80 -laikalla tasakarkeuteen.

 

Alla kuvia hionnoista. Klikkaamalla saat aukeamaan 640*480 kokoon.

Perakontin kansi hiottu

Neekerintukalla kauttaaltaan hiottu takaluukun kansi. Pintapuoleen saa kevyesti porakoneella ja 150 mm laikalla uppoamaan 2-3 tuntia. Valitettavasti onnistuin juuri polttamaan Metabo-pikkurälläkkäni, jossa olis ollut näitä otsapintaneekerintukkatalaikkoja...

Neekerintukalla kauttaaltaan hiottu takaluukun kansi. Pintapuoleen saa kevyesti porakoneella ja 150 mm laikalla uppoamaan 2-3 tuntia. Valitettavasti onnistuin juuri polttamaan Metabo-pikkurälläkkäni, jossa olis ollut näitä otsapintaneekerintukkatalaikkoja...

 

Konepellin hiontaa

Samaa kyytiä annetaan myös konepellille. Kuvassa puolivalmis ja pölyinen. Tuohonkin meni lähemmäs 3 tuntia, joten kiire ei saa olla...

Samaa kyytiä annetaan myös konepellille. Kuvassa puolivalmis ja pölyinen. Tuohonkin meni lähemmäs 3 tuntia, joten kiire ei saa olla...

 

Oikea ovi hiottu

Ovi...

Ovi...

 

Vasemman ovien sisäpuoli hiottu

...myös sisäpuolelta.

...myös sisäpuolelta.

 

Oikea takakylki hiottu

Samoin pintapellit korista...

Samoin pintapellit korista...

 

Vasen takakylki hiottu

...kummaltakin puolelta...

...kummaltakin puolelta...

 

Vasen ovi hiottu

...toinen ovi...

...toinen ovi...

 

Katto hiottu

...sekä katto...

...sekä katto...

 

Lokasuojat hiottu päältä

...lokasuojat päältä...

...lokasuojat päältä...

 

Oikea lokasuoja hiottu sisältä

...ja sisältä.

...ja sisältä.

 

 

Lopuksi hiotut pellit ajettiin vielä epäkeskokoneella kauttaaltaan läpi 240 karkeuteen.

 

 


 

 

 

«« Previous (Maalaus I, Yleistä) | Top | Next (Maalaus III, Pohjamaalaus) »»